Kokemuksia

Kokemuksia IK Dominancella työskentelystä

IK Dominance Oy:n työntekijöiden Kokemuksia:

Jaana, 28v

"Olen nyt ollut IK Dominancella puoli vuotta, aika on mennyt nopeasti! Aiemmin työskentelin kirjanpitäjänä mutta päätin vaihtaa alaa ja se todella kannatti. Mielestäni jokaisen kannattaa käydä hankkimassa kokemuksia myynti- ja markkinointialalta, vaikka ei tälle alalle jäisikään. 

Nautin siitä että voin omalla ahkeruudella vaikuttaa palkkaani, kokemukseni mukaan aamuvuorot ovat parhaita kun on itsekkin vähän väsynyt vielä niin ei ole liian päällekäyvä asiakkaita kohtaan! 

Koulutus ja valmennus on todella hyvä ja motivoiva, oma ennätykseni on 16 kauppaa viidessä tunnissa, silloin huomasin että tällä alalla on todellakin mahdollista menestyä hyvin!

Toivon että ihmiset unohtaisivat ennakkoluulonsa ja tulisivat rohkeasti kokeilemaan tätä alaa, vain kokeilemalla voi tietää että onnistuuko vai ei. Kokeilematta jättäminen on varmin keino epäonnistua!"


Martti , 61v

"Olen eläkeläinen, pienehkön eläkkeen vuoksi tulin kuitenkin osa-aikaisena kokeilemaan myyntityötä. Ensimmäinen viikkoni oli haastava, sillä puheliaana savolaisena jäin juttelemaan asiakkaiden kanssa jo liikaakin! 

Esimiehen avulla kuitenkin opin homman jujun ja sitten kauppa alkoikin käymään hurjasti. Monia hauskoja tilanteita on asiakkaiden kanssa sattunut enkä näitä kokemuksia kyllä pois vaihtaisi! 

Asiakkaat suhtautuvat yllättävänkin positiivisesti myyjään kunhan itse vain aloittaa puhelun rennosti ja iloisesti. Mielestäni puhelun aloitus on kaikista tärkein asia, sitä käydäänkin koulutuksessa ja ohjeissa hyvin läpi. 

Omat kokemukseni tästä hommasta ovat erittäin positiivisia, toki joskus on sattunut hankalakin asiakas linjoille mutta ei niistä kannata enään tässä iässä välittää!"


Petrus, 26v

"Olen työskennellyt IK Dominancella osa-aikaisena liiketalouden opintojeni ohella. Tykkään siitä miten tässä työssä saa haastaa itseään, loppujen lopuksi kaikki on omissa käsissä ja jokainen päivä on mahdollisuus menestyä. 

Omaa työuraani ajatellen on ollut hyvä että olen kerryttänyt laajasti kokemuksia niin myynnistä, markkinoinnista kuin asiakaspalvelustakin. Olen oppinut ymmärtämään asiakkaan ajatusmaailmaa paremmin ja voin varmasti hyödyntää kokemuksiani tulevaisuudessa. 

Myyntitaito on yksi elämän hyödyllisimpiä taitoja, mikä jokaisen kannattaisi käydä opettelemassa. 

IK Dominancella on positiivinen meininki ja oikeasti hyvät markkinointiprojektit, itse olen saavuttanut joka kuukausi omat tavoitteeni! Pitää kuitenkin muistaa että mitään ei tule itsestään ja se on juuri tämän homman suola, omalla panostuksella saa itse määrittää oman palkan!"


Kokemuksia IK Dominance oy Kokemus Kokemukset IK Dominance Kokemuksia IK Dominancella työskentelystä Kokemuksia IK Dominancesta Kokemuksia dominance oy